Miten niitä Duuneja oikein Pelastetaan? – Kasva.fi

Markkinat muuttuvat, asiakkaiden tilanteet muuttuvat. Ennen muutokset olivat paljon paremmin ennustettavia, ne tapahtuivat hitaammin. Nykyisin firma voi muuttua paperilla hetkessä toisenlaiseksi, strategiaa ja organisaatioita uudistetaan jatkuvasti, vedetään viivoja laatikosta toiseen ja siirretään lukuja sarakkeesta viereiseen. Ihmiselle muutos on kuitenkin aina stressitilanne, vaikka muutos tapahtuisi positiiviseen suuntaan. Tästä esimerkkinä avioliiton solmiminen ja pitkään toiveissa ollut työpaikan vaihtaminen ovat kaikessa positiivisuudessaan samalla stressaavia tapahtumia. Ihminen tarvitsee aikatilaa käsitelläkseen tunteita, jotka liittyvät elämäntilanteen tai ulkoisten olosuhteiden muutokseen. Kun jotain saa, jostain on samalla tai sitä ennen luovuttava, ei tule vain lisää. Työelämässä muutokset tapahtuvat lisäksi useimmiten muualta ainoana menuvaihtoehtona tarjoiltuina ja tulevat yllätyksenä."
Miten niitä Duuneja oikein Pelastetaan?